Heitetään siis kaikki jääkylmää nestettä tihkuvalla pyyhkeellä kyynikkoa. Tätä on ilmassa (mutta en nyt lähde pohtimaan onko se jollain tapaa tavatonta tai erityisen ajankohtaista). Tänään hesarin Nyt-liitteessä Tuomas Enbuske tyrmää kyynikot vahingoniloisten märkien unien uneksijoina, kun eilen pääministeri valitteli suunnatonta kritiikin määrää ja yhteiskunnallista negatiivisuutta.
Itsehän olen varmasti kyynikko. Mutta märkä uni ei kyllä vastaa sitä ajatusta tai tunnetta, joka minulla herää Enbusken esimerkkikatastrofeista kuultuani. (Tai ehkä sitä voisi leikillään kuitenkin elätellä tulkintaa, että voihan se sitä vastatakin: säpsähdyttävä, kouristeluja fyysisestikin aiheuttava herätys erittäin epämiellyttävään todellisuuteen – siirtymä siis ikään kuin unesta todellisuuteen.) Kun uutisissa tai muissa kertomuksissa törmää johonkin suureen vääryyteen, kuten Bostonin ja Bagdadin pommi-isku, tai suorana lähetyksenä seurattu World Trade Centerin tuhoutuminen New Yorkissa, ei siitä iloa irtoa. Kyynisyys tiivistyy ehkä sen sijaan niihin ajatuksiin, jotka virtaavat tajuntaan kyseistä tapahtumaa tai ilmiötä seuratessa: mitä hypoteettisia syitä tai seurauksia asialla on. Silloin kun jollain tasolla pitäisi pysähtyä ajattelemaan itse tapahtuneen vääryyden mittakaavaa ja no, vääryyttä, tajuntaan virtaa johdonmukaista ja epäjohdonmukaista, toimivaa ja kuviteltua analyysia siitä, mistä vääryys maailmaan päätyi.
Yksi tulkinta on siis, että tässä kohtaa pitäisi kaivaa sisimmistään empatia esille, ja keskittyä tuntemaan myötätuntoa katastrofin koskettamaa maailmaa kohtaan. Analyyttisen ajattelun viriäminen liian kovalla kiihtyvyydellä on Enbusken esityksessä osoitus kyynikon epäjohdonmukaisesta arvomaailmasta tai tosiasioiden unohtumisesta: ihmisten yhtäläisen arvon viitteellisen kyseenalaistamisen (uutisoinnin epäsuhta) nostattama kyyninen tai analyyttinen empatia on virhepäätelmä, jossa unohtuu, että ensisijaisesti tuttuun samaistuminen on ihan luonnollista.
Empatiaan pyrkiminen jälkimmäisen, "kaukaisemman" katastrofin kohdalla on väärin siksi, että on ihan luonnollista kiinnostua enemmän kulttuurillisesti läheisemmistä kohteista. Varsinaisesti se ei siis ole väärin, mutta on väärin huomauttaa, että tämä katastrofi tuntuu jäävän huomioimatta ja ymmärtämättä, kun "läheisempi" kohde huomioidaan merkittävästi laajemmin.
Kyynikko ei siis saa kyseenalaistaa herännyttä empatiaa ja sitä ympäröiviä ilmiöitä. Enbuskella perusteluna on osittain siis se jo aiemmin vihjaamani tosiasia, että "[s]e, että meitä kiinnostaa vain oma heimomme, on ihan luonnollista." Sanavalinta on äärimmäisen huono. Vaikka lukija todennäköisesti ymmärtää, mitä Enbuske tarkoittaa "luonnollisella", sen laajemmat seuraamukset vääristävät koko ajatusta. Siis hirttäytymättä naturalistiseen virhepäätelmään, vaikka läheisempi suhde "läheisempään" kulttuuriin tai heimoon olisi seurausta tiedostamattomista asioista ja siis osittain riippumaton myös ihmisen omista moraalisista ratkaisuista, ei se tarkoita, että vain näin pitäisi olla. "Luonnollinen" on huono sana, sillä se ei tarkoita juuri mitään, mutta kaikki kuitenkin ymmärtävät (jotain) mitä sillä tarkoitetaan. Moni savannilta peräisin oleva "luonnollinen" käyttäytymis-, ajattelu- ja tunnemalli ei toimi valtaisissa ihmisyhteiskunnissamme. Se, että asia on "luonnollista", ei voi olla ainoa perustelu.
Eikä se Enbuskella olekaan. Mutta hänen kritiikkinsä kohdistuu tällä argumentilla Kansan Uutisiin, vasemmistoon ja Satu Hassiin, jotka kyynisyydellään (pois tuo kauheus!) nostavat esille juuri savanniempatiamme ja -moraalimme rajoittuvuuden: emme toimi moraalisesti johdonmukaisesti.
Enbuske on terävä ajattelija, ja on totta kai monessa asiassa oikeassa, kuten siinä, että "[m]eille täysin yhdentekevät iskut ovat hyvä paikka esitellä moraaliamme" ja että tietyllä tasolla Bostonin pommi-isku oli "isompi uutinen" (ainakin, surullista kyllä, epäarkipäiväisempi) kuin Bagdadin vastaava. Mutta hän lähtee lokaamaan huonolla argumentilla kyynikoita, määrittelemättä oikeastaan millainen kyynikko on. Kyynisyyden puolueita lukuun ottamatta.
Kyyninen suhtautuminen katastrofiin ei ole iloitsemista tai ilahtumista, esimerkiksi uusien argumenttien ilmaantumisesta oman ideologian tukemiseksi. Se on raskasta, todella raskasta, sillä ihmiset ovat moraalinsa suhteen hyvin epäjohdonmukaisia, minkä kyynikko varmaan ulkomaailman lisäksi myös itsessään hyvin selkeästi näkee. Kyynisyys ei tietenkään myöskään ole välttämättä rakentava suhde maailmaan. Virheiden löytäminen, eikä varsinkaan niiden tarkoitushakuinen etsiminen ole erityisen rakentavaa.
Siltikin, tämän keskustelun yhteydessä esitelty kyynisyys voi olla olennainen asia, joka johtaa myös rakentaviin toimiin. Maailmassa pelkästään hetkessä eläminen ja tragedioiden käsittely järjettöminä katastrofeina ei nosta esille sitä tosiasiaa, että nyt puhutaan inhimillisestä maailmasta – yhteiskunnasta. Ja siihen voi ihminen vaikuttaa. Maailmassa pitää nähdä sen epäjohdonmukaisuus ja viallisuus, jotta ylittyy kynnys toimia jollakin tapaa. Ehkä tämänkin voi miettiä epätieteellisellä ja -eksaktilla "savannivertauksella": meidän pitää ihmiseläiminä huomata, että emme voi pysytellä näissä ajatuksissa ja näillä hyvillä makuu- ja saalistussijoilla, sillä maailma ei ole valmis, eikä se noudata niitä sääntöjä ja toivomuksia, mitä me sille esitämme. Jonkin vaiston aktivointikynnys täytyy ylittyä, että osaamme vaikuttaa maailman ja lähiympäristön tilanteeseen. Emmehän me edes elä enää pelkästään tiiviisti "oman heimomme" ympäröimänä, sillä joka tapauksessa mallit, joilla savanni-ihminen selviytyi heimossaan eivät takuuvarmasti auta edes 50 000 ihmisen "paikallisyhteisöissä".
(Tuomas Enbuske nostaa yhtenä kyynikkoesimerkkinä esille Satu Hassin ja tämän reaktiot New Yorkin terroristi-iskuihin. Valtakunnan päälehden viikkoliitteessä Enbuske väistää (huonosti) passiivimuodolla "väitettiin vihjanneen" tarpeen osoittaa jotain lähteitä tai todisteita Hassin hassista, erinomaista demonisointia siis. Nopean googlauksen lisäksi en itse jaksanut tapausta löytää, ilmeisesti Hassi ainakin totesi jossain haastattelussa "sitä saa mitä tilaa". Todella kyynistä, mutta tuon yhden laajasti levinneen lauseen pohjalta on mahdotonta sanoa, onko Hassi nyt oikeasti iloinnut tästä vihjaamastaan pahan saamasta palkasta. Siitä en tässä yhteydessä välitä, vaikka Hassi olisi todella iloinnutkin katastrofista (mikä osoittaisi tietenkin erittäin huonoa makua), mutta kun näin epäinhimillistävä väite on kerran tehty, voisi siihen tarkemmin viitatakin.)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti